maanantai 6. helmikuuta 2012

Jäätynyt 2012 - eli talvikaudella katson

Kun kaikki muutkin, niin minä kanssa. Anime ei ole koskaan pahaksi, varsinkaan silloin kun pitäisi lukea YO-kisoihin, kirjoittaa äikän kotiessee ja enkun kotiaine, ja lukea tietoteoriaa. Hyvälle animelle on aina aikaa.

Tänä talvena ensimmäistä kertaa tutkin tarkoituksella, mitä uusia sarjoja alkaa. Osittaista osviittaa sain MyAnimeLististä, osan uudesta Anime-lehdestä. Kuten tavallista, en ole ennakkosuunnitellut tätä kirjoitusta yhtään. Nähtäväksi siis jää, mitä tästä lopulta tulee. Maailmanlopun talven seurattavat animet:

Chibit on kivoja.
Inu x Boku SS
Tätä aloin katsoa koska Anime-lehti (ei mennyt se raha ihan hukkaan). Ainakin näin neljän jakson perusteella ihan kiva sarja, mitä nyt ärsyttää nuoret tytöt. Ririchiyo Shirakiin on välillä vanhemman, välillä nuoremman oloinen ja joka hetki hankalaa pikkutyttö-persoonaa katsellessa on yhtä tuskaa. Jonkun mielestä vaihtelu voi olla hyvinkin viihdyttävää, minusta vain silloin kun mennään takaisin totiseen. Muut hahmot ovat hyvinkin yksiulotteisia (tai en jaksa katsoa syventävästi). Kettupalvelijahenki, jokuihanihmekäärö, perverssijääakka, jänis (jonka äänen muuten tunnistin jo parista replasta Mamoru Miyanoksi), ja... niin, näitä riittää. Se syy, miksi itsepäisesti katson tätä, vaikka en siitä erityisesti tykkää, on tarustotausta ja Nobara Yukinokouji (mainitsemani jääakka). Nobara on kaikesta sekopäisyydestään huolimatta (tai siitä johtuen) mieluisa hahmo. Palvelija, Shoushi Miketsukamikin on sen verran symppis, että pakko katsoa. Niin, ja animointi on kiva kanssa.

Brave 10
Voi miksi olet niin kamalaa kakkaa, jonka bongasin MAL:stä. Tätä kuraa on nyt tullut viisi jaksoa ja tänään taas tuntui uutta jaksoa katsoessa, että en jaksa enää. Onneksi Urhea 10 on vain 12 jaksoa pitkä. Sen verran kestää väkisin. Päähenkilö Saizoo on ihan perus olenvähänyksinäinensusipysykaukana -tyyppi ja päänaikkonen/tyttö taas kahea vinisijä (daa). Tämähän on muuten käänteishaaremsarja, heh heh. Ei ihme, että hermo menee. Tässäkin sarjassa on valitettavasti pari asiaa, joidenka takia tämä pitää katsoa. Ensinnä on ne tappelut, jotka ovat aika olennainen osa Sengoku-kaudelle sijoittuvaa sarjaa. Sitten on toinen naishahmo, joka valitettavasti saa aivan liian vähän ruutuaikaa, nimittäin Anastasia. Vielä kolmantena syynä on kivoja seiyuitä, esimerkkinä Tetsuya Kakihara (mm. Fairy Tail, Ao no Exorcist) ja Sakurai Takahiro (mm. D.Gray-Man, Code Geass).

Highschool DxD
Shakki, tissit, demonit ja tappelut, mikä ei kuulu joukkoon?
Tätä on kuulemma jo moni ehtinyt haukkua ja kehua. Olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa parin jakson jälkeen. Ei jaksaisi aina noita tissejä ja niiden perään olevia koulupoikia (jälkimmäistä vielä vähemmän). Toisaalta tappelut ja demonit on kivoja, joten kaippa sitäkin pitää katsoa. Ja minähän katsoin. Luin myös pari blogipostausta kyseisestä animesta ja totesin, että ecchitappelu on ok. Päähenkilöpoika Issei alkaa olla ihan siedettävä viidennen jakson tienoilla ja kauniita naisia, mistä muu pääkaarti suurelta osin koostuu, on aina ilo silmällä. Pitää vaan osata lopettaa sellainen ajattelu, että tämä on nyt jotenkin paha koska tissit. Tissit on hyvä asia, piste. Tässä muuten kun tarkistelen noita seiyuita, huomaan, että Rias Gremorylla ja SSn Nobaralla on sama seiyuu.

Jo aiemmin alkaneet sarjat, joita katson:
Yu-Gi-Oh! Zexal
Lapset pelaa lastenkorttipeliä, koska mainostus. Du'h. Tänään tulee 42. jakso.
Cardfight!! Vanguard
Toinen korttipelianime. Onneksi ede vähän tasokkaampi kuin yllä oleva. lauantaina tuli jakso 57.
Fairy Tail
Kiva anime perustuu kivaan mangaan. Jakso 116 tuli myös lauantaina.
Persona 4 The Animation
En ole tutustunut peliin, mutta anime on hieno. Odottelen jaksoa 17 subeilla.
Pokemon Best Wishes
Olen lievästi jäljessä. Tullut yli 60 jaksoa subeilla, olen katsonut 56 asti. Eikä mitään enkkudubbia voi katsoa, jos on jaapponilainen tarjolla.

Minun animetalveni on siinä. Ehkä näillä pärjään kevääseen ja Fate/Zeron toiseen puolikkaaseen asti. Viime viikolla katsoin ihanan To aru kaganu no Railgunin ja tykkäsin ihan sikana, koska... Empäs kerrokaan vielä. Teen siitä oman postauksensa. MyAnimeList accountistani voi muuten tarkistaa, mitä kaikkea hassua ja tyhmää ja mahtavaa olen katsonut/lukenut.

PS. Pingviinirumpu on paras, ja internetmeemu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti