keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Koska muuten ei tule tarpeeksi postauksia

Enhän minä tätä muuten kirjoittaisi, mutta muuten jää helmikuu vaille kolmea postausta ja sitten myöhästynyt uudenvuodenlupaukseni menee heti alkuunsa pilalle.

Tällä kertaa, ihan tässä kahden sekunnin ideointiajalla, päätin kirjoittaa mangareportaasin. Suomeksi: mitä luen tässä kohtaa. Tätä en ota tavaksi kirjoittaa joku kolmas kuukausi uudestaan, varsinkin kun MyAnimeLististä näette mitä kaikkea luen sillä hetkellä. Ja sitä minä ihan oikeasti päivitän aina tarpeen tullen eli ajan tasalla se on enemmän kuin tämä. Tykkään kuitenkin papattaa ja huomenna on esseepreli, joten voin ihan hyvin kirjoittaa tämän harjoittelun varjolla. Kaikki tykkää. Unohdetaan nyt kuitenkin kliseet ainakin kolmeksi sekunniksi ja mennään itse sarjoihin.

Alphard luki Bleachiä. Tykkäsikö?
Bleach
Muistatte varmaan kun julistin isoon ääneen tätä sarjaa koskenutta Frostin luentoa ja miten hyvä se oli, siis luento. Luennolla annetun neuvon vastaisesti luen tätä yhä. Bleach on saavuttanut viimeinen arcinsa Japani-julkaisussa ja kirja 32 julkaistaan ylihuomenna suomeksi. Turha sen lukua on siis enää tässä kohtaa lopettaa. Voisin tietysti säästää rahoja johonkin muuhun ja olla ostamatta suomijulkaisuja, mutta koska 1) haluan tukea suomalaiskäännöksiä ja 2) minun tuohuissani on muutenkin niin vähän järkeä, niin voin ihan yhtä hyvin täyttää hyllyni tämän älyttömän sarjan suomijulkaisuilla. Enkuksi Bleach olisi varmaan parempaa, mutta köyhänä opiskelijana minulla ei ole varaa maksaa kymmentä euroa per kirja, varsinkin kun samalla rahalla saa kolme suomeksi.

Blue Exorcist
Hassua sinänsä, yleensä puhun tästä sarjasta sen jaapponinkielisellä nimellä. En ihan viitsimissyistä ole ostanut ykkös ja kakkos kirjaa, mutta omistan kyllä kaikki kolmosesta vitoseen ja kutosenkin, kunhan moinen suostuu paikalliseen putiikkiin ilmestymään. Animen katsoin tulovauhdilla ja tykkäsin niin paljon, että päätin sitten ostaa mangaakin. Miksikö aloitin kolmosesta? Koska Shura Kirigakure.

D.Gray-Man
...on paras. Itse asiassa ei ole, mutta yksi parhaita kuitenkin. Kieltäydyn nimeämästä suosikkimangaani, sen verran vaikea päätös se on. DGM on kuitenkin niitä harvoja pitkäaikaisia suosikeitani FMAn rinnalla. Omistan kaikki tähän mennessä tulleet enkkujulkaisut, joita on siis kertynyt 21. Hoshinon piirtotyyli on muuttunut DGMin aikana tylsästä hienon kautta sekavaan. Uusimpia chaptereita netistä lukiessa täytyy todeta, että tyyli on hieman rauhoittunut, mutta silti kaverin kanssa aina välillä päivitellään sitä.

Fairy Tail
Tämän ystäväisen lukemisen aloitin vasta katsottuani kaikki siihen mennessä tulleet animejaksot. Olen sen verran kärsimätöntä mullekaikkihetinytruudulle -tyyppiä. Hyvä niin, ainakin tässä kohtaa. Manga on nimittäiin parempi kuin anime, eikä pelkästään veren takia. Kun on lukenut jonkin jakson tapahtumat etukäteen mangasta huomaa, miten paljon FTssä pitkitetään tapahtumia. Suomeksi tätä hienoutta ei olla vielä saatu (kuten ei DGMkään, vaikka moni on sitä pyytänyt), joten enkuksi täytyy ostaa. FT on kuitenkin sen verran kallis (lol, 11 euroa kirja), etten ole ainakaan tähän asti raaskinut ostaa kuin valikoiden kirjat 2-12. Ostan uusimman heti kun Edolas-arc alkaa.

Hitsugi Amachi on draamakuningatar.
Hayate X Blade
Tämä on uusin tulokas lukulistallani. Löysin tämän joskus viime viikolla ja HxB ponkaisi samantien suosikkisarjojeni joukkoon. Täytyy tosin huomata, että kiitos interwebsin olen lukenut yhdeksänteen kirjaan asti. Enkuksihan tätä on vasta kuusi kirjaa, jotka saa myös Omnibuksina 1 ja 2. Nuosevan auringon maassa tästä on saatu nautia jo 15 kirjan verran. En ole yhtään kade niille, jotka osaavat japania (saati japanilaisille itselleen). Kuumeisesti odotan, että Seven Seas julkaisee seitsemännen pokkarin enkuksi (tai, että nettiin tulee chapu 53 käännettynä). Harmikseni etsinnöistä huolimatta en ole onnistunut löytämään vinkkiä uuden HxBn enkkujulkaisuajankohdasta. Jos joku siis tietää jotain, olkoon niin ystävällinen ja ilmoittakoon minullekin.

Pokémon Adventures Platinum
Nämä suosikit vaan jatkuvat. Yllättävän hyvä sarja, ainakin sellaisen näkökulmasta, joka kaipaa vähän totisempaakin menoa pöllöhtävään mangaansa. Toisen Sinnoh Poké-mangan jälkeen, josta jäi muuten hieman pettynyt olo, on Platinum oiva kokemus. Parasta tässä lienee Shironaa lukuunottamatta hinta, vain kahdeksan euroa pokkari. Japanissa tätä on tullut lähemmäs kymmenen kirjaa ja enkkujulkaisu saavutti viime viikolla neloskirjan. Laskenta tosin on eri kuin Japanissa, jossa kaikki Pokét on laskettu samaan ja nyt enkuksi tullut nelonen on maailman toisella puolella 33.

Pokémon Black and White
Ei läheskään yhtä hyvä kuin Platinum, mutta menettelee. En viitsi jättää ostamatta kun halvalla saa. Viisi euroa per kirja. Julkaisussa olisi tietysti toivomisen varaa, sen verran tyhjää on sivujen laidoissa. Enkuksi näitä on tullut jo viisi, omassa hyllyssä on vasta kolme ensimmäistä.

Sasameki Koto
Tästä ei ole paljoa sanomista. Anime-lehteä lukevat muistanevat, että tästä olisi jokin aika sitten juttu Lukemattomissa. Eli enkuksi, saati suomeksi, tätä ei saa. Nettilukemiseksi meni, harmi. Olisin ihan hyvin voinut ostaa, mutten kyllä ala ulkomailta tilata kirjoita, joista en mitään ymmärrä.

Yu-Gi-Oh! 5D's
Viimeisenä, muttei suinkaan kliseisimpänä on tämä hieno asia maailmassa. Viime viikolla kakkososa sai enkkujulkaisunsa ja lisää odotellaan innolla. Odotella saakin, sillä 5D'sn julkaisutahti on sen verran hidas, että nopeampaa haukotuttaa. Netistä en jaksa enää etsiä uusia chaptereita, koska en yksinkertaisesti koe sitä vaivan arvoiseksi. Ostaa sen sijaan aion kaikki enkkupainokset. Kyllähän niinkin rakastamani ja vihaamani animen mangaversio täytyy saada, kuin 5D's.

Nopea yhteenveto muista sarjoista, mitä olen lukenut. 
Black Lagoon, sanovat, ettei loppunut vielä. Kaikki ykdeksän kirjaa löytyy suomeksi hyllystä.
Code Geass: Lelouch of the Rebellion, minä hullu ostin kaikki kahdeksan kirjaa. CGstä on muuten lukuisia muitakin mangaversioita, mutta niihin en koske.
Fullmetal Alchemist, paras ikinä. Omistan kaikki 27 kirjaa suomeksi ihan syystä.
My-HiME EXA, en IKINÄ lue tavallista HiME-mangaa (koska hetero Natsuki), joten tämä jää tähän.
Pokémon Diamond and Pearl Adventures, ostin kaikki kahdeksan kirjaa enkuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti