keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Shizuru x Natsuki, pintaa syvempi raapaisu, osa 2

Melkein sama. Minulla ei tosin ole privaattia pianistia.
Vihdoinkin sain lopetettua lusmuiluin ja oikeasti tein tämän. Vähän hiipi jo mieleen sellainen ajatus, että täytyy kirjoittaa vielä kolmaskin osa, koska kaikesta hehkutuksesta (lue: otsikosta) huolimatta, ykkösosa ei ollut hirveän syväluotaava. Ainakin sen jälkeen kun on lukenut MaiMultiverse foorumin keskusteluja kyseisestä parista. Tätä oli muutenkin vaikea lähteä kirjoittamaan, koska en taulapäänä tajunnut uudelleenkatsoa Mai-Otomea ajoissa. Mutta mennään asiaan, ennen kuin te vähäisetkin satunnaiset lueskelijat kyllästytte.

SPOILER ALLERT!!!!!! Seuraava teksti sisältää spoilereita ja kuvamateriaalia ihan viimeisistäkin jaksoista. Jos et halua tietää, älä lue eteenpäin.

Shizurulla ja Natsukilla on Mai-Otomessa suhde, ainakin mikäli on uskominen kaikkia niitä hahmoselostuksia ympäri interwebsin ihmemaata. Haluan kuitenkin ilmaista pään seinää hakkaamiseni ja sokeuteni sosiaalisissa suhteissa valittamalla, että mikäli jokin suhde on, se on huonosti näkyvillä. Siis siinä mielessä huonosti, että jos ei tiedä Mai-HiMEn tapahtumista voi kyllä arvella jotain olevan meneillään (tai vain pitää Shizurua todellisena sekopäänä), mutta mitään ei sanota suoraan. Varsinainen julkinen salasuhde.

Mai-Otomea on kutsuttu sivuhahmojen kostoksi, ja ihan syystä. Moni Mai-HiMEssä sivuroolissa ollut hahmo, hyvinä esimerkkeinä Shizuru, Haruka ja Chie, pääsee Otomessa kunnolla loistamaan, kun taas HiMEn päähenkilöt jäävät vähemmälle toiminnalle. Tämä selittää sen, miksi Natsuki Kruger ei tee yhtään mitään koko Mai-Otomen aikana. Natsuki Kuga oli nimittäin HiMEssä päähenkilö. Shizuru Viola sen sijaan pääsee jo ensimmäisessä jaksossa esittelemään miekanheilutustaitojaan sarjan hirviötä, Slavea, vastaan. Ei Natsukillakaan huonosti mene, sillä hän on Mai-Otomessa rehtorina (Gakuenchoo) Garderobessa, joka kouluttaa tulevia Otomeita ja on näin varsin vaikutusvaltainen henkilö. Puhumattakaan, että Kruger ja Viola ovat myös Columneja (tai Pilareita, kuinka haluatte), eli Otomeja, joilla ei ole yksittäistä mestari vaan he vastaavat suoraan Garderobelle. Kaikille teille, jotka jaksatte ulista, että Kruger ei tee eikä edes osaa tehdä mitään, sanon vaan, että katsokaa Otome uudestaan ajatuksella.

Sarjan tapahtumista inisinkin jo sen verran, että mikään ei oikein edistä parin suhdetta, mikäli sellaista edes on. Mai-Otome antaa hyvin ristiriitaisia viestejä, koska se selvästi antaa ymmärtää, että Natsuki ja Shizuru ovat todella läheisiä, mutta kuitenkin Shizuru on jatkuvasti pettämässä Natsukia. Pari esimerkkiä lienee paikallaan. Parhaana esimerkkinä läheisyydestä lienee yhdeksännessä jaksossa nähtävä kohtaus, missä Natsuki, Shizuru ja Yohko ovat merenrantahuvilan uima-altaalla. On varmaan paras, että vaan linkkaan kyseisen pätkän, niin saatte kunnon kuvan siitä mitä tarkoitan.
Tästä näin klikkaatte.
Joko katsoitte sen? ... Hyvä, mennään siis eteenpäin. Näin sivumainintana totean, että nauran joka kerta nähdessäni kyseisen kohtauksen. Edes dubbiversio ei ole niin paha kuin voisi luulla. Syy, miksi tämä on niin hyvä esimerkki, piilee Natsukin reaktiossa. Oli näillä kahdella suhdetta tai ei, kohtaus osoittaa kovan tason läheisyyttä. Voitte nyt kysyä itseltänne antaisitteko jonkun hyvän päivän tutun työntää kätensä haaraväliinne? Ette varmaan. Ei välttämättä edes parhaan ystävän olisi hyväksyttävää sellaista tehdä? Parhaan ystävän, jonka tiedätte rakastavan teitä, vaikka ette ehkä tunne itse samoin? Näitä sopii miettiä, mutta mennään silti eteenpäin.

Sitten esimerkki Shizurun kevytkenkäisyydestä. Näitä on muuten useampikin läpi sarjan, ei tarvitse edes etsiä. Jos vaikka heitän pari kuvaa.
Shizuru tarkistaa vieressä seisovan Natsukin reaktion.

Kateellinen kenties, Natsuki?
Perheriidat Mai-Otomessa: Ensin löydään, sitten halataan.
Shizurun silmät = Naistutka
Lähetä Shizuru töihin. Tässä lopputulos.
Narttu tuli, näki ja vei naisesi, Natsuki.
No, niitä tuli näköjään vähän enemmän kuin pari, ja kaikki silti eri jaksoista. Viimeinen on varmasti paras ja pahin. Paras siksi, että se on esimerkkinä Shizurun pettämisestä oma huippunsa, ja pahin kun miettii tilanteen moraalista ongelmaa.

Nyt päästäänkin Mai-Otomen ShizNat-fanien hermoja raastavimpaan kohtaa. Kyllä, juurikin Shizurun syrjähyppyyn Tomoe Margueriten kanssa. Haluan heti sanoa, että yksinkertaisesti vihaan Tomoeta sydämeni pohjasta, mutta koitan olla menemättä henkilökohtaiseen vihaani tässä analyysissä. Tilanne ei ole ihan niin yksinkertainen kuin nopea vilkaisu tai briiffi voi antaa ymmärtää. Shizuru on vankina vallatussa Garderobessa ja Natsuki maanpaossa hakemassa apua Aerisista. Tomoe, suurimpana Shizuru-fanityttönä ikinä, liittyy valloittajiin ja saa Shizurun vapaaksi, tavallaan. Tomoe nimittäin pitää Shizurua (ymmärtääkseni) lukkojen takana huoneessa ja käy aina välillä pitämässä hauskaa tämän kanssa. Ja kun sanon "pitää hauskaa", tarkoitan tässä kohtaa juuri sellaista hauskaa.
Pornoa? Minun animessani?! Jes!

Shizurun suostuminen voisi olla huolestuttavaa, mutta kun muistellaan kokonaistilannetta: Shizuru itse on vankina, Tomoe valehtelee Natsukin olevan vankina jossain muualla, joten Shizuru ei tiedä, että oikeasti Natsuki on vain karku- ja avunhakumatkalla Naon (joka on muuten Mai-Otomessa ihan siedettävä) kanssa. Shizurun täytyy siis luottaa Tomoen sanaan ja Natsukin vapauttamisen toivossa oltava nartulle mieliksi. Myöhemmin Shizurulle salakuljetetaan kirje Natsukilta, jossa Natsuki kertoo olevansa kunnossa, jne. Nyt Shizurun tarvitsee enää päästä itse ulos ja tämähän onnistuu makaamalla Tomoen kanssa ja viemällä tältä avain. Nerokasta eikö? Ainakin kun ottaa huomioon, että Shizuru osoitti kykynsä vetää porukkaa turpaan jaksossa 17. Sopii kysyä, miksi Shizuru ei voinut vetää Tomoeta lättyyn samalla tavalla. Tähän kysymykseen löytyy vastaus jaksosta 25, jossa Shizuru kertoo Natsukille pitäneensä hieman hauskaa. Samaisessa jaksossa Shizuru kertoo Tomoelle, ettei heidän suhteellaan ole tulevaisuutta ja Tomoe vihdoin tajuaa tulleensa huijatuksi.
Tästä voidaankin sulavasti siirtyä Shizurun ulkollisuuteen. Kaikista toisten tyttöjen halailuista huolimatta Natsuki on Shizurun "se oikea", jonka vuoksi Shizuru tappelee Midoria vastaan, makaa Tomoen kanssa ja tulee tuhosäteen ja Natsukin väliin. Mitä ikinä Natsuki keksii pyytää, Shizuru tekee, ja enemmänkin. Otetaanpa esimerkki. Jaksossa 13 Natsuki pyytää Shizurua lähtemään John Smithin perään, koska tämä on nähty Artain rajalla. Shizuru suostuu oitis, koska tekee mitä Natsuki ikinä haluaa. Syyt tällaiseen nyöryyteen ovat varsin yksiselitteiset. Jotain tekemistä rakkauden kanssa kenties?
Natsuki tunsi häiriön Voimassa.
Kylläpäs tästä tuli Shizuru-keskeinen, mutta niin siinä käy kun Natsuki lähinnä kommentoi poliittisia aiheita ja seisoo taustalla päättämässä Garderobea koskevista asioista. Jotain Natsukikin onneksi pääsee tekemään. Nimittäin reagoimaan. Osittain tästä on kiittäminen Shizurua. Shizurun halaillessa muita naispuolisia hahmoja, Natsuki joutuu punastelemaan sivussa. Selvä vinkki siihen suuntaan, että näiden kahden välillä on jotain meneillään. Natsuki myös selvästi kaipaa Shizurua tämän poissaollessa. Ja kuten rakastavaisille kliseiden mukaan kuuluu, on myös Natsukilla ja Shizurulla jonkinlainen yhteys. Ainakin jakso 20 antaa näin ymmärtää, kun Tomoen suudellassa Shizurua, Natsuki hätkähtää "syyttä", vaikka on Aerisissa asti.

Näin lopuksi on sanottava, että Sunrise (aka Trollrise) otti ShizNat-fanit huomioon tehdessään DVD- ja Blue-Ray-julkaisuja Mai-Otomesta. Boxin kannessa nimittäin komeilee päähenkilön Arikan lisäksi Shizuru ja Natsuki taustalla, vaikka kumpikaan ei ole varsinaisesti päähenkilö. Voidaan siis vetää johtopäätös, että ShizNat-fanit ovat Sunriselle iso tulojen lähde, niin määränsä kuin tuhlaavaisuutensakin takia. Otomen jatko-osa tosin kolautti faneja moukarilla päähän, kun Shizuru heti ensimmäisen jakson aluksi kivetettiin. Kiitti vaan! Onneksi edes jotain lohtua tarjottiin Mai-Otomeen liittyen, nimittäin cd-drama. Tässä pätkässä Shizuru muistelee vanhoja, mistä käy ilmi erinäisiä asioita.
"Nytkö se vihdoin ja viimein loppui?"

Katsotaan innostunko tekemään vielä kolmannenkin osan, mutta älkää jääkö odottamaan sitä. Luultavasti en tee, ellei sitten fandom ole se mistä innostun selostamaan. Tuskin. Tämä oli nyt kuitenkin tässä. Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea ja vielä isompi kiitos, jos jaksaisitte kommentoida.

Edit: Tajusin, että on vielä yksi kova todiste puoltamaan ShizNatia, oikein sellainen virallinen myöntymä. Nimittäin tämä. 1:17 Natsuki sanoo sen suoraan. Busted! Kun Natsuki yrittää kieltää ja Nao kysyy, mistä sitten on kyse, Natsuki jäätyy. Pätkä ei jätä kauheasti tulkinnanvaraa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Shizuru x Natsuki, pintaa syvempi raapaisu, osa 1

Olen vahvasti sitä mieltä, että jos paras shipping on olemassa, se on tämä, ylivoimaisesti. Kerron miksi: Natsuki Kuga ja Shizuru Fujino ovat kuin luotu toisilleen (ja varmaan ovatkin, kun kerran fictiivisiä henkilöitä ovat). Aloitan tämän ehdottoman pakollisen hehkutuksen käymällä läpi Mai-HiMEn osuuden shippauksen esiin tuonnista ja teen joskus myöhemmin toisen osan Mai-Otomen osuudesta. Koska asiaa varmasti löytyy liiaksikin, en edes yritä saada niitä samaan postaukseen.

HUOM!  Kirjoitan vain kohtauksista, jotka ovat olennaisia Natsukin ja Shizurun väleihin liittyen.
SPOILER ALLERT!!!!!! Seuraava teksti sisältää spoilereita ja kuvamateriaalia ihan viimeisistäkin jaksoista. Jos et halua tietää, älä lue eteenpäin.

Ihan rehellisesti sanottuna, saadaan odottaa todella pitkään, että mitään oikeasti tapahtuu Natsukin ja Shizurun välillä. 21. jaksoon asti homma koostuu lähinnä Student Councilin huoneessa kökkimisestä ja parin lauseen vaihdosta. Onneksi edes siitä.
"Kuka tätä sarjaa oikein käsikirjoittaa?"
Huomioitavin näistä kohtauksista on se, kun Shizuru tulee sisään huoneeseen ja näkee Natsukin nukahtaneena kannettavan ääreen. Natsukin herätessä Shizuru katselee ikkunasta ja kääntyy Natsukiin päin huomatessaan tämän heränneen. Shizuru sanoo ajattelevansa aina Natsukia ja muistuttaa, että hän on aina paikalla Natsukia varten. Suhteellisen selvää flirttiä on myös huomattavissa Shizurun suunnalta. Natsuki pyytää, ettei Shizuru lähestyisi enempää. Jo tässä kohtaa on aika ilmiselvää, että Shizuru välittää Natsukista., mahdollisesti enemmän kuin vain kaverina. Natsukin suhtautuminen Shizuruun on edelleen hieman etäinen, mutta tarkoituksellinen. Natsuki tietenkin pelkää, että Shizurusta tulee hänelle liian läheinen ja asettaa näin Shizurun hengen vaaraan. Syynä tietenkin se, että jos Natsukin Child tuhoutuu Shizuru menettää henkensä. Shizurun suojelemiseksi Natsukin on siis kiellettävä välittävänsä Shizurusta.

Shizuru katsoo pois juoksevan Natsukin perään.
Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta pariin liittyen on jaksossa 13, jossa Shizuru nähdään rukoilemassa festivaalin aikana nauhojen ripustuskaiteella. Nauhoissa lukee sen henkilön nimi, jonka kanssa ripustaja toivoo viettävänsä loppuelämänsä. On siis aika ilmiselvää kenen nimen Shizuru on kaiteeseen sitonut, vaikka nauhaa ei koskaan suoraan näytetä. Ja kuten kaikkiin kliseisiin parituksiin kuuluu, ehtii Shizuru myös katsoa huolestuneena Natsukin perään jaksossa 20.

Mutta sitten päästään asiaan. Jakson 21 aluksi Natsuki kuulee totuuden äidistään ja tiedosta sekaisin ajaa sateista tietä pitkin moottipöyrällään. Ei niin suureksikaan yllätykseksi, koska tuollaisessa tilanteessa yleensä tuppaa aina käymään jotain, Nao Yuuki hyökkää Natsukin kimppuun, romuttaa pyörän ja ottaa Natsukin vangiksi. Miksikö? Koska Natsuki aiheutti jaksossa 18 Naon toisen silmän sokeutuminen. Loistava syy kostaa, eikö? Varsinkin kun otetaan huomioon, että Nao oli todella ulkonäkökeskeinen erinäisistä syistä (joihin en mene tässä). Mutta palataampa Natsukin tilanteeseen. Hän on huonossa kunnossa lennettyään moottoripöyränsä selästä, puhumattakaan psyykkisestä järkytyksestä, eikä jaksa edes pistää vastaan Naolle. Tässä kohtaa on tietenkin loogista, että paikalle saapuu pelastava prinssi. Onhan itsestään selvää, jonkun on Natsuki pelastettava ja kukapa olisikaan siihen hommaan sopivampi kuin itse kaichoo-sama (Student Counsil President), Shiruzu.
Voisi kyllä yrittää näyttää vähän yllättyneemmältä, Natsuki.

Vaan mitäpä uljas kaichoo-sama mahtaa sekopäiselle Naolle, jolla on taikakynnet? Yllättävän paljon, itse asiassa, tai no yllättävästä voidaan olla montaa eri mieltä. Ensi alkuun Shizuru pitää lyhyen juttelutuokion Naon kanssa tämän ongelmista. Aiheessa naiset eivät kuitenkaan pysy, sillä Shizuru suoraan sanoo Naolle haluavansa vain suojella Natsukia. Koulussa on ilmeisesti pyörinyt jonkinlainen huhu Shizurun suuntautumiseen liittyen ja Nao tajuaa huhujen olleen totta. Shizuru tosin vähät välittää Naon hienosta havainnosta, tällä kun on edelleen Natsuki. Shizuru materialisoi keihäänsä ja vihdoin saadaan nähdä Natsuki oikeasti yllättyneen näköisenä. Shizurulta eivät paukut lopu, vaan hän toteaa, ettei anna anteeksi kenellekään, joka vahingoittaa Natsukia. Nao vain nauraa moiselle ja sanoo, että avun 
Jo toisen kerta pää edellä maahan. Tänään ei ole Natsukin pä
tarpeessa taitaakin olla Shizuru. Tulen myöhemmin kertomaan miksi. Shizurulla ei ole aikaa jäädä leikkimään, vaan tämä kutsuu Childinsa Kiyohimen, joka heittää Naon Childin, Julian, mereen samalla irroittaen Natsukin siitä.
Tässä käy varsin selväksi, mitä tapahtuu jos Shizurun Natsukiin koskee luvatta. On sinällään hauskaa nähdä juuri Shizuru pelastamassa Natsuki, koska tätähän tässä on odoteltukin. Juuri se syy, miksi ylipäänsä aloin katsoa Mai-HiMEä oli, että löysin deviantARTista "Favourite Yuri couples" memen, jossa oli ShizNat mainittuna. Nyt toivoisi jotain vielä lisää, eihän tämä nyt vielä happy end ole, eihän? No ei ollut, ei. Nyt vasta päästään vauhtiin.
You're the devil in disguise.
Shizuru vie tajuttoman Natsukin taloon, jossa he saavat Shizurun sanojen mukaan olla rauhassa, koska kukaan ei tiedä paikasta. Natsukin herättyä seuraa taas lyhyt juttutuokio (joka jää lähinnä Shizurun yksinpuheluksi), jonka yksityiskohdilla en pitkästytä ketään enempää. Paitsi yhdellä asialle! Kohtauksen lopussa Natsuki vingahtaa itkuisesti ja sanoo, ettei välittänyt mitä hänelle tapahtuisi. Kun Natsukin sanoja alkaa miettiä tarkemmin, jää vähän epäselväksi mitä hän todella tarkoitti. Voihan olla, että epäselvyys johtuu siitä, etteivät katsomani subit ole täysin tarkkoja. Natsukin repliikistä jää kuitenkin sellainen olo, että se voi tarkoittaa ainakin kahta asiaa.
Tuohon on kyllä hyvin vaikea sano mitään fiksua.

Ensimmäiseksi tulee kontekstin takia mieleen, ettei Natsuki olisi välittänyt mitä seurauksia häneen itseensä olisi kohdistunut, jos Shizuru olisi aikaisemmin kertonut olevansa HiME. Toinen mahdollisuus, mikä nousi mieleeni oli, että Natsuki ei välittänyt, mitä Nao olisi hänelle tehnyt, jos Shizuru ei olisi tullut pelastamaan. Jälkimmäistä puoltaa se, että nyt kun Shizurun asema HiMEjen taistelussa on käynyt selväksi ja siitä ovat tietoisia ainakin Natsuki ja Nao, on vaarana, että joku käy Shizurun kimppuun. Jos Shizuru olisi jättänyt Natsukin oman onnensa nojaan ja jatkanut salaisuutensa suojelua, Nao olisi edelleen tiedoton totuudesta ja vaara olisi pienempi. Natsuki olisi siis ottanut Naolta turpiinsa Shizurun turvallisuuden takaamiseksi. Hassua tässä johtopäätöksessä on huomata sen suuri todennäköisyys. Natsuki ei tässä kohtaa vielä tiedä varmasti, kuka on Shizurun tärkein ihminen, joka tulisi Shizurun hävitessä kuolemaan. Natsuki myöskin kieltää Shizurun tärkeyden itselleen, eikä ota näin ollen huomioon, että hänen Childinsa tuhoutuessa Shizurun kuoleminen olisi todennäköisin seuraus.

Sad face. D:
Samassa jaksossa nähdään vielä nopeasti, kuinka Shizuru toteaa Natsukilla rakastavansa ja siksi myös suojelevansa tätä. Natsuki sanoo myös rakastavansa Shizurua, jonka jälkeen Shizuru menee ulos toteamaan seuraavaa:

Myöhemmin saadaan tietää, ettei Shizurun arvelu täysin pidä paikkaansa, onneksi. Mutta mitä Shizuru tällä tarkoittaa? No tietenkin sitä, ettei Natsuki rakasta Shizurua samalla tavalla kuin Shizuru tätä. Natsukille parin suhde on vain hyvä kaverisuhde, ei muuta. Shizuru kuitenkin rakastaa Natsukia ihan "rakkaus"-sanan oikeassa merkityksessä, eikä Natsuki tässä kohtaa vielä tiedä sitä.

Miten tuosta ilmeestä tulee mieleen Star Driver..?
Seuraavassa jaksossa (22) nahdään suhteellisen merkityksetön kohtaus natsukiin ja Shizuruun liittyen. Yksi asia jäi kuitenkin tässäkin vaivaamaan tarkemman tarkestelun jälkeen. Shizurun ilme ja vaitinaisuus kohtauksessa. Natsuki kertoo, että yritti kutsua mielessään Durania (Natsukin Child) paikalle jäätyään Naon vangiksi, mutta mitään ei tapahtunut. Shizuru pysyy vaiti ja vain katsoo Natsukia outo ilme kasvoillaan. Ikään kuin Shizuru tuntisi syyllisyyttä jostain tai olisi pettynyt. Yksi mahdollisuus on, että Shizurua masentaa Natsukin tunteiden pinnallisuus. Toinen mahdollinen syy ilmeeseen tulee esiin myöhemmin.
FINALLY!!!
Huomattavasti myöhemmin samassa jaksossa alkaa tapahtua oikein toden teolla. Päästään nimittäin vihdoinkin pussaamaan, tosin kehnoin seurauksin. Shizuru tulee pyytämään ulkona istuvaa Natsukia sisään auringon laskettua ja huomaa tämän nukkuvan. Hyvin lyhyen harkinnan tuloksena Shizuru pussaa Natsukia ja puskan takana väijyvät Haruka Suzushiro ja Yukino Kakukawa näkevät tapahtuman. Haruka ei kykene pitämään suurta suutaan kiinni vaan parkaisee yllätyksestä paljastaen puskassa kykkijät. Shizuru alkupelästyksen jälkeen tyyntyy nopeasti ja ehdottaa sivummalla siirtymistä.

Natsuki herää hieman myöhemmin nähtyään unta Shizurusta aikeissa pussata häntä. Vähän ristiriitaisia mietteitä herättää Natsukin toteamus, ettei Shizuru ikinä... Ikinä mitä? Rakastuisi sinuun? Väärin! Totuus tosin selviää Natsukille hyvinkin pian, kun hän kuulee huutoa kauempaa. Tiivistettynä keskustelu menee näin: Yukino yrittää kiristää Shizurua, Shizuru toteaa, ettei Yukinolla ole varaa sanoa, jolloin Haruka läimäisee Shizurua polkelle (ilmeisesti todella kovaa, koska Shizurun suupielestä alkaa tulla verta), Haruka syyttää Natsukia, minkä seurauksena Shizuru lyö Harukaa. Shizuru toteaa, että hän tekee mitä tahansa tärkeimmän ihmisensä vuoksi ja materialisoi keihäänsä.

Natsuki on kuunnellut keskustelua ja pelästyy kuullessaan, että Shizuru on pussannut häntä. Yukinon höpistessä ja kauhistellessa Shizurun käytöstä ja mitä hän on nähnyt tämän tekevän, nähdään silhuettikohtaus, jossa Shizuru riisuu kimononsa ja menee natsukin viereen makaamaan. Tämä pätkä sisältää parikin tulkinnalista ongelmaa. Nopein tulkinta lienää, että Shizuru raiskasi Natsukin tämän nukkuessa/ollessa tajuton, mutta tässä kohtaa olen vahvasti eri mieltä. Vaikka aiemmin nähtiin Shizurun syyllisen oloinen ilme ja nyt kuultiin Yukinon yksipuolinen selostus, ei ole erityisemmin sytä olettaa, mitään maailmaa suurempaa tapahtui. missään kohtaa ei suoraan sanota, mitä oikeasti tapahtui, joten se jää katojan tulkinnan varaan.
Se oli nopeaa...

Koko silhuetti kuva voi olla vain Natsukin mielikuvia, koska ennen silhuetin näyttämistä näytetään kauhistunut Natsuki pusikossa kuuntelemassa. Kyse ei siis ensinäkään ole valttämättä Yukinon mielikuvasta, vain mielikuvista. Sitten se tosiasia, että raiskaisiko Shizuru todella parhaan ystävänsä, jonka juuri pelasti Naon kynsistä? Jotenkin moraalitajuuni ei mahdu, että hahmo, joka pelastaa ystävänsä ja tekisi mitä vain tämän eteen, voisi raiskata hänet myös. Aika riistiriitaista ajatella, että Shizuru pelastaisi Natsukin vain raiskatakseen tämän. Miettikää nyt! Jos teillä olisi joku, jonka eteen tekisitte mitä vaan, olisitteko valmiita raiskaamaan saman henkilön tilaisuuden tullen? Niinpä. Luultavasti kyse on vain siitä, Shizuru on halunnut päästä mahdollisimman lähelle Natsukia, tuntea tämän vieressään. Tätä tulkintaa puoltaa myös se, että Shizuru punasteli pussatessaan Natsukia aiemmin.

Miksi tästä sitten täytyy pitää niin kauhea meteli? Rakkautta se vaan on. Toisin kuin meillä länsimaissa, Japanissa ei olla läheskään niin suvaitsevaisia samaa sukupuolta olevien suhteiden kanssa. Shizurun tunteet Natsukia kohtaan nähdään siis kulttuurisyistä likaisia ja väärinä. Varsinkin kun tällä ei ole minkäänlaista miesvihaa tai vaikeaa lapsuutta selittämässä.

Turha toivo, Natsuki.
Ja vihdoin päästään jaksooon 23. Suoraan sanottuna en tykännyt tästä jaksosta, mutta läpi sekin vaan on käytävä. Natsuki tulee pusikosta ja Shizurulle selviää, että tämä on kuullut keskustelun. Natsuki vetäytyy nopeasti taaksepäin Shizurun koskiessa tämän poskea. Shizuru tuntee itsensä torjutuksi ja sekoaa. Natsuki yrittää useaan otteeseen saadaan Shizurua lopettamaan huutamalla tämän nimeä ja yrittäen jopa kutsua Durania, tuloksetta. Ei kauaakaan kun Yukinon Child, Diana, on Kiyohimen hampaissa ja tuhoutuu. Lopulta Shizuru sanoo suoraan Natsukille rakastavansa tätä ja vannoo päihittävänsä kaikki muut HiMEt ja kaikki muutkin, joista Natsuki ei pidä. Näiden sanojen ja todella pelottavan ilmen saattelemana Shizuru kävelee tiehensä. Natsuki koittaa jälleen huutaa häntä pysähtymään, turhaan.

On tietysti ymmärrettävää, että tuollainen paljastuksen jälkeen menee pasmat sekaisin yhdellä jos toisellakin. Kuitenkin Natsukin olisi kannattanut sanoa jotain muutakin kuin vain hokea Shizurun nimeä saadakseen tämän taas järkiinsä. En ala syyttävällä sormella osoitella ketään. Jokainen tekee virheitä. Shizurun virhe oli menettää hallinta tilanteessa. Toisaalta jos tuollaista salaisuutta kantaa kauankin, ei ihme, että sen pajastumishetkellä vintti pimenee. Varsinkin jos toinen vielä torjuu. Ei jäädä kuitenkaan vanhoja muistelemaan, vaan mennään eteenpäin.

Tajusitpas viimein.
Jakso 24 ei tuonut varsinaisesti mitään uutta. Shizuru romuttaa Fisrt Districtin ja sen jälkeen tuhoaa Naon Childin. Ja kyllä, Nao oli taas mennyt nappaamaan Natsukin. Tällä kertaa ei tosin Natsukin itsensä takia, kostaakseen Shizurulle. Tässä jaksossa ei oikeastaan tapahdu mitään muuta tähdellistä kuin, että Natsuki vihdoin myöntää Shizurun olevan hänen tärkein ihmisensä.

Vindoin ja viimein, jakso 25, jossa Natsuki ja Shizuru vihdoin selvittävät välinsä. Natsuki päättää tapella Shizurun kanssa, palauttaa tämän maan pinnalle. Kun sitä tappelua katselee jonkin aikaa, niin tajuaa, että ei helkkari! Näiden kahden taistelu oli varmasti sarja irrationaalisin ja hölmöin. Ihan siitä syystä, että jos Childin tuhoutuminen ei tarkoita omaa kuolemaan vaan tärkeimmän henkilön. Eli jos Shizuru tuhoaa Natsukin Duranin, Shizuru kuolee itse, koska on Natsukille tärkein ja toisin päin.

Kukaan ei epäile sitä.
Natsukin Duran pääsee taas parrasvaloihin ja koska Childin koko on tunteiden vahvuuden mukainen, Shizuru luulee, että Natsuki todella vihaa häntä. Asia on kuitenkin päin vastoin, Duran on kasvanut kokoa, koska Natsuki viimein myöntää rakastavansa Shizurua. Taistelu jää itse asiassa lyhyeksi, ainakin sen osalta mitä katsojille näytetään. Shizuru saa Natsukin kiinni ja hänen yllätyksekseen Natsuki suutelee Shizurua. Natsuki selittää, ettei voi tuntea niin kuin Shizuru haluaisi. Hän on kuitenkin iloinen, että Shizuru rakastaa häntä ja blaa blaa blaa. Kuitenkin Natsuki rakastaa Shizurua, kaverina. Lopun te varmaan tiedättekin. Natsuki käskee Duranin räjäyttää Kiyohime taivaan tuuliin, jonka räjähdyksen takia myös Duran tuhoutuu. Näin ollen kumpikin kuolee, eli HiMEn tapaan katoaa kokonaan.

Vähän täytyy syyttää sinisilmäisyydestä, varsinkin Shizurua, joka väkisin haluaa uskoa, että Natsuki vihaa häntä. Ihan totta, ryhdistäydy nainen! Millaisella itsetuhoisuusretkellä kumpikin on taistelussa. Kumpikin tietää olevansa toisen tärkein ihminen ja silti ihan pokalla tapellaan. Mieleeni kyllä juolahti, että sen takia Shizuru halusi tapella Natsukin kanssa, että jos hän sattuisi häviämään, hänen ei enää tarvitsisi tuntea itseään hylätyksi. Hävettää hahmon puolesta, jos Shizurulla todella oli sellainet motiivit. En tiedä.

Mmmmmmmahtavaa. : P
En oikeastaan aio käsitellä 26ta millään lailla. Kaikkien HiMEjen tärkeät hmiset palaavat ja jaada jaada. Kyllähän se jättää Natsukin ja Shizurun suhteen hieman auki, mutta sen jatkon kannalta kaikki valta siirtyy fandomille sarjan loppuessa.

Ihan hyvä olo jäi Mai-HiMEn katsomisen jäljiltä ja innolla aloitin (lue pakottauduin) katsomaan Mai-Otomen, koska kuulin juttua, että ShizNat olisi jotenkin astetta edempänä siinä. Sitäpä käsittelen seuraavassa, jonka teen sitten joskus.

PS. Tässä meni kaksi päivää. Toivottavasti piditte. xD

torstai 21. heinäkuuta 2011

Foorumikirjoittelua lampun valossa

Jälleen kerran uskon onnistuneeni kirjoittamaan tekstiä, josta joku pikkusieluinen nyyppä vetää herneen tai jotain isompaa nenäänsä ja alkaa marmattaa kuinka mielipiteeni on sitä ja tätä ja tota ja minun pitäisi painua sinne ja tänne ja tonne. En ole koskaan ollut keskustelufoorumeilla mikään erityisen kiva ihminen ja silloin vielä vähemmän jos joku epäonninen ja varomaton kiukuttelija onnistuu minut suututtamaan. Kirjoitin taas pitkästä aikaa pari faktaa ja suoran mielipiteeni parista asiasta yhdelle nimeltä mainitsemattomalle foorumille. Saanen myöhemmin tänään tietää millaisen vastaanoton viestini on saanut, kun ihmiset ovat heränneet koloissaan ja menneet lukemaan viestini.

Miksi tämä sitten on niin kiva ja kiukuttava aihe, että siitä kannattaa tehdä bloggaus? Ensinnäkin en ole muistanut kirjoittaa tänne vähään aikaan, ja toiseksi haluan päästä avautumaan tästä asiasta suuremmassa määrin kuin vain kirjoittamalla jonnekin mätänevälle foorumille pikku saarnan tai kiukuttelemaan kaverilleni (joka kaiken lisäksi näyttää olevan tällä hetkellä offline) mesessä.

Mielestäni agressiivista kirjoittamista pitää harjoittaa silloin kun on agressiivisessa mielentilassa. Jos pohtii liikaa sanavalintojaan voi tulla liian kepeämielistä tekstiä. On tietysti ihmisiä joita ei saisi missään nimessä päästää kirjoittelemaan mitään minnekään kiihtyneenä, koska heidän sormistaan voi tulla vaikka millaista huutoa ja räyhäystä joka pikku asiasta. Minä varmaan kuulun tällaisiin ihmisiin joidenkin mielestä. Olen saanut kuulla kavereiltani, miten olen kova arvostelemaan muita varsin räväkästi vieläpä.

MUTTA ASIAAN. Se syy, miksi tänä yönä suollan agressiivista, tai kuten itse tykkään sanoa provosoivaa, tekstiä on, että jotkut ihmiset eivät oikeasti osaa käyttäytyä foorumeilla tai luulevat foorumiolemisen olevan pilvitanssia. Ensimmäisenä esimerkkinä toimivat nuo ainaiset pikkunassukat, jotka hädintuskin osaavat kirjoittaa oman nimensä isolla kirjaimella. Juuri niin! Isojen kirjainten ja välimerkkien käyttötaito tuntuu puuttuvan monilta ja olenkin äärimmäisen huolestunut siitä, koska kukaan joka ei osaa käyttää isoja kirjaimia ja välimerkkejä (eli kirjoittaa selkeätä tekstiä) ei tule pääsemään elämässään eteenpäin. Turha tulla tässä kohtaa kenenkään sanomaan, että "kyllähän ne varmaan osaa, ne ei vaan viitsi". Jos kerran osaa kirjoittaa selkeästi, miksei sitä voi tehdä. Saman vaivalla kun opettelee kirjoittamaan mielekkäitä postauksia voi myös opetella käyttämään isoja kirjaimia jä välimerkkejä rutiinnin omaisesti. Ei se ole niin vaikeaa ja kun sen tekee, minun kaltaisteni nipottajaäikänopealkujen ei tarvitse käyttää kallista aikaamme hurjistuneiden sättimisten (kuten tämä tässä) kirjoittamiseen.

Toinen asia mikä saa minut kirjoittamaan huutona ja raivona, on suhtautuminen foorumiin ja kanssakäyttäjiin. Tämä tarkoittaa sitä, kun jotkut ihmiset vikisevät, että miksi kukaan ei kommentoi aihettani tai että foorumilla on hiljaista. Voi lapsikullat, kun se on ihan teistä itsestänne kiinni. Ette te voi olettaa, että kaikki muut tekevät sen keskustelemisen teidän puolestanne ja te voitte vaan heittää väliin jotain sopivaa juuta tai jaata. Foorumi on yhteisö, jossa täytyy pystyä keskustelemaan, ottamaan vastaan kritiikkiä ja ratkaisemaan ongelmia. Foorumihiljaisuutta esimerkiksi voisi poistaa valittamisen sijaan sillä, että alkaisi kommentoida muiden aiheita järkevästi, esittäisi mielipiteitä ja jatkaisi keskustelua ainakin omalta osaltaan. Jos kaikki foorumilla säännöllisesti käyvät tekisivät niin, ei mikään foorumi kuolisi ihan äkkiä ainakaan hiljaisuuteen. Ehkä seuraava ongelma olisi postauksien järkevyys. Siihen siis seuraavaksi.

Usein pysähdyn miettimään mistä näitä idiootteja oikein tulee. Toinen toistaan hullumpia juttuja suoltavat tyypit usein hallitsevat foorumin postausvirtaa juurikin siksi, että heillä on pokkaa/tyhmyyttä kirjoittaa niin idioottimaisia juttuja, joihin ei ajattelua vaadita pätkän vertaa ja joita, kumma kyllä, kukaan ei näe ongelmana. Rekisteröidyin viime kuussa kahdellekin foorumille siinä toivossa, että löytäisin edes toisesta järkevää keskustelua. Ensimmäinen foorumi täytti toiveeni keskustelun kannalta osittain. Naabeja nyt on joka paikassa, mutta foorumin tiukat säännöt painostivat alitajunnassani niin paljon, etten jaksanut vapaamman foorumin jälkeen edes seurata uudemman keskusteluja. Toinen foorumi oli myös hyvin tiukka ainakin päällepäin, mutta, koska foorumin yleisaihe oli edellistä tutumpi, päätin jäädä kokeilemaan. Jälkimmäisen tyhmyriosasto tuli esiin hetki sitten, kun poltin päreeni jälleen kerran. Kun yksi ehdottaa jotain, koko aktiiviväki on heti, että "juu, tosi hyvä idis, näin tehään" eikä kukaan pysähdy ajattelemaan itse. Kenellekään ei tule pieneen mieleen, että toisinkin voisi tehdä. Sitten on vielä se pahempi osasto, jotka vain trollaavat ja sontivat mitä sattuu foorumille.

Juuri näistä ylläsaarnatuista syistä harvemmin kirjoittelen foorumeilla, vaikka käynkin vakipaikoissani lähes joka päivä tarkastamassa uudet viestit. On ihmisiä, jotka eivät osaa isoja kirjaimia ja välimerkkejä, on kitisijäitä, jotka eivät kuitenkaan tee asioille mitään ja on niitä taulapäitä, jotka eivät vaan osaa kirjoittaa mitään asiallista tai järkevää. Näistä omana porukkanaan on tietenkin vielä suoranaiset nettikiusaajat, joille ei kelpaa mikään ja jotka luulevat olevansa maailman kuninkaita.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Miten tämä on nyt tämä...

Ilmaisen mielipiteeni yhdestä ihanasta ja silti raivostuttavasta animesta. Lapset rakkaat, Yu-Gi-Oh! 5D's

Mikä? Korttipelianime, kuten edeltäjänsä Yu-Gi-Oh! DM ja GX. Henkilöt pelaavat joka jakso enemmän tai vähemmän naurettavaa lasten korttipeliä nimeltä Yu-Gi-Oh!. Miksi naurettavaa? Koska onhan se (mutta siitä kirjoitan joskus toista)! 5Dssä koko homma tosin viedään ihan uudelle tasolle, henkilöt nimittäin läiskivät kortteja moottoripyöriin (d-wheel) ja rullalautoihin (duel board, SPOILER!) kiinnitettyihin dual diskeihin.
Milloin? Hamassa tulevaisuudessa. Muistan nähneeni jossain, että 2021 olisi tekijöiden summittainen arvio.
Miksi?! Kaiken takana on Konami, joka haluaa tehdä rahaa, eikä muusta piittaakaan.
Siis Konamihan on 5Dn (suurin?) sponsori ja heillä on sananvaltaa mitä sarjassa tapahtuu, ainakin siltä osin, että Konamin päästä määrätään mitä uusia kortteja pitää näkyä milloinkin.

Päähenkilö Yusei Fudo ja tämän sekahaaremi Jack Atlus, Crow Hogan, Aki Izayoi (roviolle ne, jotka käyttävät dubbinimiä) ja kaksot Rua ja Ruka heiluvat Neo Domino Cityssä, pelastavat kaupungin pari kertaa ja sitten lähtevät omille teilleen viimeisessä jaksossa. Sivuhahmokaarti ja pahikset ovat sitä samaa vanhaa. Yksi haluaa yhtä toinen toista ja pari hahmoa pilataankin itselleni vielä tuntemattomista syistä, mutta siihenkin myöhemmin.

Nyt kun perusasiat on selvillä, ainakin tovon mukaan, kurkataanpa itse animeen.Yusei on perusnörtti, tykkää rakentaa d-wheelejä ja pelata korttia. Hän syyttää itseään kaupungin jakautumisesta Satelliten slummiin ja hienoston Neo Dominoon, vaikka hänen isänsä Dr. Fudon kollega olikin kaiken takana. Yusei ei ole mielestäni erityisen mielenkiintoinen hahmo. Juuri sen mitä voi protagonistilta odottaakin: välittää vain sarjan pääideasta (tässä tapauksessa korttipeli), ei ymmärrä naisia, tykkää syyttää itseään ja ottaa koko maailman kohtalon harteilleen.

Jack ja Crow eivät ole yhtään sen parempia. Jack haluaa vain olla King of Riding Duels ja ymmärtää naisia vielä vähemmän kuin Yusei. Crow ei koskaan saa mahdollisuutta perustaa haaremia, koska hänen ympärillään pyörii jo valmiiksi liuta lapsia, joiden suojeleminen tuntuu olevan hänen elämänsä ainoa tarkoitus. Sitten on vielä myöhemmin ilmestyvä Bruno, josta tulee heti Yusein sydänystävä (nörttixnörtti). Kaikkien niiden spoilerintagien takana Bruno on mukava hahmo, varsinkin kun tarina lähenee loppuaan ja hänen oikea henkilöllisyytensä ja tavoitteensa paljustuu.

Huonoja uutisia naisrintamallakin. Aki on loppujen lopuksi vain tyhmä protagonistin perässä juokseva tissipimu hameineen kaikkineet ja kaksoset yhtä tyhmiä ja hyödyllisiä kuin saappaat. Voisin kirjoittaa raivostunutta palautetta vaikka koko yön siitä, kuinka epäreilusti Akin aluksi hieno hahmo laitetaan ihan lörinäksi kolmoskauden alussa, kun joku ääliö päätti, ettei naisten tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla hurraamassa päähenkilölle.

Vahvaa naista ilman ei kuitenkaan jääty kokonaan loppuajaksi, sillä puutteen ryntäsi paikkaamaan Sherry Leblanc, nainen jonka vanhemmat tapettiin ja joka heittelee läskejä miehiä parvekkeelta. Tavoitteensa, eli kostonsa, saavuttamiseksi Sherry ei kaihda keinoja ja vetää turpaan jokaista joka tulee hänen tielleen. Aluksi en pahemmin välittänyt hahmosta, onhan noita traaginen lapsuus -tyyppejä joka kolossa, mutta kun Akista oli kaikki toivo mennyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä Sherryn leiriin. Ja onhan taistelulajeja osaavassa moottoripöyrällä ajavassa ranskalaisessa enemmän tyyliä kuin jossain... cheerleader tississä.

Kaikin puolin mielipuolinen anime on kyseessä. 5Dlliä oli paha tapa lätkiä hahmoja kehiin, mutta jättää suurimmalta osalta tarinat kesken. 5D's on anime, jossa kaikki mikä ei koske pahiksia tai päähenkilöä, jää aukoille. Paras esimerkki on varmasti Sly, joka himosi Yusein lempikorttia ja ilmoitti jakson lopussa HALUAVANSA sen, mutta mitään ei koskaan tehty asian eteen. Oikeastaan mitään asiaan viittaavaa ei sen jälkeen sarjassa tapahtunut.

Koko animesta jäi aika ristiriitainen olo viimeisen jakson katsomisen jälkeen. Kaikki hahmot olivat steroetyyppisen paskoja tai ainakaan kukaan ei tarjonnut mitään pakollista enempää. Voisi oikeastaan olla parempi, että tekisin sen ansaitsevilla hahmoilla omat juttunsa. Sherrystä minulla ainakin riittää asiaa, sen verran tykästyin hahmoon. Ja miksei muistakin isommista rooleista.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Tulin, näin, jne

Kaikki tietää tarinan, kun joku tulee jostakin ja johonkin paikkaan. Minä tulin tuolta ja tänne näin. Ihan teidän iloksi ja suruksi.

Olin jo pidempään miettinyt, että olisi kiva pitää blogia, ihan siitä syystä, että kaikkia näitä ajatuksia ei vaan mahdu kirjoittamaan johonkin kuraseen naamakirjaan (joka myös Facebookina tunnetaan). Ja jaada jaada jaada...


Ei mulla nyt mitään asiaa ole, kunhan muuten vaan höpisen tässä.

EDIT: Joskus hamassa tulevaisuudessa, kun jotain järkevämpää jaksan kirjoittaa, teksti tulee heittelemään filosofisesta mielivaltaiseen huutoon.