torstai 12. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 - miten kaikki kääntyi päälaelleen

Kukapa ei rakastaisi vuosisummauksia? Luultavasti joku, joka ei muista tai halua muistaa. Minä kuitenkin muistan, edes jotain, vuodestani 2011 ja haluankin nyt jakaa sen teidän kanssanne. Mennään ihan järjestyksessä kuukausi kerrallaan ja jos jotain unohtuu, huudelkaa sitten erilaisten sosiaalisten viestimien kautta. Mieluiten kommentoimalla tähän postaukseen.

Tammikuu
She's a lady.
Kuten joskut jo tietävät, syntymäpäiväni on jo tammikuun 11. päivä, eli heti vuoden aluksi täytin 18. Jei... Joku välkky voi tuosta sitten laskea minä vuonna olen syntynyt ja näin seurata ikääntymistäni. Stalkkerit! Myös kaverini kanssa kirjoittamallani tarinallani oli ensimmäinen vuosipäivä.

Suoraan kalenterista: 31. päivä tilasin liput Desuconiin.

Helmikuu
En olisi muistanut tätä ilman armasta kalenteriani, mutta ilmeiseti kävin kaveriporukalla Seinäjoella Storm of Ragnarokin prellussa. Kyseinen reissu lienee ollut juuri se, missä meitä oli viiden hengen poppoo ja paluu matkalla yksi(lippujen mukaan minä, voi onnetonta) joitui istumaan erillään.

Rehellisesti en muista tästä kuusta oikeastaan mitään. Helmikuu 2011 vain vilahti ohitseni kuin se juna, missä matkasimme Seinikselle.

Suoraan kalenterista: Erinäisten ihmisten syntymäpäiviä on tässä kuussa. Tosin muistan päivämäärät ulkoa, ettei siihen kalenteria olisi tarvittu kertomaan.

Maaliskuu
...meni lähes kokonaan Pokemon Whitea pelatessa, vaikka olin aikaisemmin sanonut, että jään odottamaan Graytä. Katsoin, hölmö kun olin, läpipeluuvideoita ja innostuin niin paljon, että oli lopulta pakko itsekin ostaa. Zekrom nyt vaan kolahti paremmin kuin Reshiran, siksi White. Juurikin kyseinen peli tiputti minut tuolilta myöhemmin samassa kuussa, kun pääsin tarinan läpi. Seuraava lainaus on suoraan naamakirja seinältäni (17. päivä):
"Ha ha. You prefer to take things slowly and rationally, am I right? When you're ready, come and talk to me. I'll be happy to see you." MITÄÄÄH!??!!?!? O_O Se ei ees sano "battle" vaan nimen omaan "see"! Shirona-sempai, senkin...!!!
Ja nyt kun tuota Naamaa tarkistelen, olen ilmeisesti katsonut X-filesia urakalla. Talvilomalla arvatenkin. Ilmeisesti olen myös keksinyt TYPOlle uuden merkityksen: Tampereen Ylistettyjen Pokeistien Ompeluseura. Ja sainhan tässä kuussa vihdoin oman kannettavankin, josta lisää kohta. 

Yu-Gi-Oh! 5D's loppuu. En tosin jaksanut heti katsoa 5Dn viimeistä jaksoa, vaan odotin subbeja. Ei oikein enää innostunut.

Suoraan kalenterista: 30. päivä jouduin Kuvis2-kurssin pakottamana Sara Hilden -taidemuseoon. Karmaiseva reissu, vaikka ulkona oli ihanan lämmintä.

Huhtikuu
Heti kuun alussa sain nauttia Tampere kuplii - sarjisfestareista. Vaikka olin paikalla vain lauantaina (sunnuntaina käväisin nopeasti lisäostoksilla), oli päivä mitä miellyttävin ja loistava alku keväälle.

Vuoden paras insert song.
Star Driver: Kagayaki no Takuto loppuu. Star Driver -sunnuntait ovat siis ohi ja sarjan paikalle astuu Ao no Exorcist. Tähtikuskia jäi silti ikävä ja olenkin katsonut sen jo melkein kolme kertaa läpi. Yu-Gi-Oh! Zexal alkaa ja vastusin tämän katsomista henkeen ja vereen. Ei nyt enää tätä sontaa! Kolmen jakson pituinen .hack//Quantum tuli myös vilkaistua läpi.

Toisen (kirjoitusjärjestyksessä ekan) Pokemon-fanficini viimeinen muokkauspäivä sijoittuu myös tälle kuulle. Kannettava alkaa takkuilla ja tämä blogi ilmestyy internetin ihmemaahan.

Kevään poliittinen sirkus eli eduskuntavaalit. Tästä kirjoitinkin jo täällä.

Suoraan kalenterista: Jenni Vartiaisella oli keikka Tampereella, enkä tietenkään ollut edes kaupungissa silloin.

Toukokuu
Kannettava sekoaa täysin. Valittaa kovalevyn puutetta.  29. päivä Naamakirja julistaa minut Sauroniksi.

Kävin oikein isommalla porukalla (neljä ihmisen oloista) Sucker Punchin. Pari asiaa meni täysin vikaan. 1) Jouduimme ihan seinän viereen, minä tiedysti seinään kiinni, enkä nähnyt kakkaakaan ja 2) takanamme istui joukko omille jutuillensa hekottelevia passiivisia ääliöitä, jotka pitivätjalkojaan selkänojillamme. Leffa itsessään oli hyvä, enhän minä huonoja katsokaan.

Suoraan kalenterista: Kuudes päivä kaverini kanssa käytiin katsomassa Thor. Ihan hyvähän sekin oli.

Kesäkuu
Kannettava ja omistaja huoltoon. Kone palaa siis liikkeeseen korjattavaksi ja omistaja, eli minä, lähden samana päivänä risteilylle. Ostin reissulta muuten Housen neloskauden (Wilde <3 ) ja Within Temptationin uusimmin albumin, The Unforgivingin, jota tietysti hehkutin koko kesän Facebookissa.

Desucon!!! Siis paras ja vuoden alkupuoliskon odotetuin coni. Minä ainakin odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Syynä lähinnä Rimpun juontama Eurocosplay-karsinta ja cosplaynäytös. Ja oli siellä vähän muutakin hyvää ohjelmaa. Mukaan tarttui mm. 5D's Yusei-muki ja pakottava tarve katsoa Canaan loppuun, jonka kolme ekaa jaksoa olin nähnyt conin animehuoneessa.

Canaanin muistankin yhtenä kovimpana animena, jonka katsoin vuonna 2011. Vaikken pahemmin välittänyt Maria Oosawasta tai Canaanista, Alphard Alshua sai sydämeni sulamaan välittömästi.

Suoraan kalenterista: Kesäloma alkoi ensimmäinen päivä, ihan kuin en sitä muistaisi ilman kalenteria.

Heinäkuu
Hankala lapsi aka Finncon-Animecon pidettiin tällä kertaa Turussa, jonne pääsyn vaikeudesta kirjoitinkin kesällä. Kyseinen coni oli kesän toinen epäsosiaalisuuteni conillistuma. Vietin siis senkin yksin. Tosin törmäsin taas pariin kaveriin, mutta tunsin oloni ulkopuoliseksi sen hetkisen, jonka heidän kanssaan liikuin. Jos kyseiset henkilöt joskus sattuvat lukemaan tätä, älkää ottako itseenne. Olen toivoton. Mukaan myyntipöydistä otin ison Arceus-pehmon, maksoi 45 euroa. Aivan valtavan ihana.

Minä paha rahani omituisiin mielihaluihin tuhlaava ihmisen oloinen tilasin Pokemon Black Bundlen. Miksi, jos kerran omistin jo Whiten? Koska mää haluun!!!! Ensinnäkin olin katsellut uutta DSää jo pidemmän aikaa, ja toiseksi en voinut vastustaa sen ihanuutta. Onhan tuossa mustassa DSi:ssä tyyliä, kun siinä on vielä Reshiramin ja Zekromin kuvakin kannessa.

Sacred Seven alkaa. Taisin olla todella epätoinen, kun oikeasti aloin katsoa sitä...
Suoraan kalenterista: 29.-31. oli Ropecon, johon en tietenkään mennyt, vaikka sen huvin vuoksi kalenteriini merkkasinkin. Tässä kohtaa alkaa muuten tulla sellainen olo, etten oikeasti tarvitsisi kalenteria, koska muistan hyvin päivämäärät ulkoa.

Elokuu
Joudun tunnustamaan (koska haluan), etten muista tästäkään kuusta paljoa mitään. Kummallisia black-outteja. Leffalippukokoelmassanikaan ei ole tältä kuulta mitään.

Sellainen kutina tosin on, että vietin ainakin osan kuukaudesta katsellen Bonesia, joka on vain paras länsimaalainen sarja. Ainakin kunnes toisin sanon.

Naamakirjan sekoiluideni mukaan olen myös katsonut 27 jaksoa Bleachiä putkeen. Jotain jaksoja tosin kelasin, koska jatkuva jaarittelu ja taistelun etenemättömyys raastaa hermoja. Laskelmieni mukaan Aloitin katsomaan Manyuu Hikenchouta ja Mawaru Penguindrumia tässä kuussa. Katsoin nimittäin kumpaakin 7 ekaa jaksoa saman tien, että sain ne kiinni. En myöskään kiellä mahdollisuutta, että olisin katsonut Highschool of the Deadin tässä kuussa. Ulkomuistilla mennään.

Suoraan kalenterista: 29. alkoi koulu, siis lukion kolmas vuoteni. Harmittelin suuresti kun aiemmin koulun alkua on saanut itkeä vasta syyskuun puolella.
Syyskuu
Wake me up when September ends... and Sacred Seven and Manyuu Hikenchou. Miksi edes katsoin niitä!?
Sacred Seven ja Manyuu Hikenchou tiivistettynä.
Suoraan kalenterista: 30. päivä Filosofia4-kurssin koe. Pieraisin siitä muuten 9½, eli kurssista sain 10. :P

Lokakuu
Ah, syysloma/ma sua niin rakastan/kun arjesta mut reuhaiset/ja syystuleen pakastat. Kävin kahtena peräkkäisenä päivä leffassa. Eri ihmisten kanssa tietenkin. Ensimmäisen ihan sen takia, että Olivia Wilde <3. Syyslomani oli muutenkin varsin vauhdikas ja syytäkin, sillä se kesti viikon. Maanantaina olin kaveriporukalla pelaamassa. Tiistaina tilasin DSpelin (eli istuin kotona koneella, varsinnaista vauhtia). Keskiviikkona Cowboys&Aliens (Wilde<3). Torstaina Johnny English - Reborn. Perjantaina hermostuminen, bussilippu lauantaiaamuksi ja PSP. lauantaina DesuTalks. Sunnuntaina... olisi ollut Cosplaygaala, mutta tykkään istua koneella.

DesuTalks reissuni, joka oli täynnä vastoinkäymisiä aina Helsinkiin pääsystä Gloriaan löytämiseen. En paljasta teille yksityiskohtia sen enempää, koska en halua teidän pitävän minua idioottina, joka ei osaa suunnistaa ulkomuistin varassa.

Ao no Exorcist loppuu. Olen taas surullinen, kuten aina hyvän animen loppuessa. Manaaja oli kuitenkin sen verran viihdyttävää katsottavaa. Viimeisen jakson tapahtumat eivät jättneet haikeaksi, niin kuin yleensä käy. Mangan lukuun siirryn siis tästä.

Suoraan kalenterista: Kaikki nuo hienot asiat mitä luettelin syyslomaviikostani.

Marraskuu
Yleensä olen eri masentunut kaamoksesta. Harmaa on taivasta, harmaat on sävynsä sen... Tänä vuonna tosin kohtasin erinäisia jänniä juttuja, jotka kummasti toivat kirkkautta kaksinaisen pimeään mieleeni. Ensimmäinen liennyt lausahdus, jonka kuulin Radio Novaa kuunnellessa: "Ulkona on koko harmaan kirjo." Niin, miksen ole ajatellut syksyn pimeyttä posiitiivisena asiana ainaisen valituksen sijaan? Kyllä sitä väriloistoa jo saikin katsella.

Toinen iso asia, mikä keikautti koko maailmani pääalelleen oli ehdottomasti paras ikinä -anime, Mai-HiME. Kyllähän tästä olen jo jauhanutkin, mutta en niin paljoa, etteikö vielä vähän voisi. Tarkoituksella hain järkevää ei koulutyttö shaissea kiitos -animea, jossa on kuitenkin yuria. Ja löysin. Damn right, I did! ShizNat tuli ja vei sydämeni tai sen, mitä siitä oli jäljellä kaikkien niiden muiden ihananien asioiden (Shirona-sempai) jälkeen. sinänsä hieman harmillista, että kyseinen sarja tuli syyskuu-04 - maalis-05 välillä. "mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan" pitää kyllä tässä täysin paikkansa. Lisää hehkutustani sarjaan, tai ainakin ShizNatiin liittyen voitte lukea analyysini osista pata ja kattila. "Voimme sulattaa ne ja tehdä niistä padan ja kattilan, jotka voivat sitten soimata toisiaan."

Kolmaskin, osittain ilahduttava osittain ei, asia ponkaisi itsensä mieleni syövereistä tänä kyseisenä kuukautena, mutta ei siitä sen enempää. Kaikilla mielenkiintoisilla ihmisillä on nääs oltava salaisuuksia.

Suoraan kalenterista: Minä iso paha pöllöpää vaan, joka lukiosta pois haluan, kävin ilmoittautumassa YO-kirjoituksiin heti 10. päivä.

Joulukuu
Koska pingviinejä!
Katsoin joulukalenterina Clannadin. Kaduin päätöstäni jo katsomishetkellä ja harmittelin kun en tajunnut ottaa Strike Witchesiä joulunodotusanimekseni. SWn katsoin sen sijaan ihan tavallisesti pari jaksoa kerrallaan ja sain sen toisen kauden loppuun 31. päivä keskellä yötä. Mawaru Penguindrun loppui ja olin siitä erisurullinen. Toinen ihana anime jonka (toistaiseksi) viimeisen jakson katsoin oli Fate/Zero, joka on muuten PARAS anime. Zeroa on onneksi tulossa osa 2, mutta se mokoma alkaa vasta huhtikuussa, koska budjetti.

Olisihan ihan uutta, ellen olisi stressannut pakollisisti koulutöistä. Ruotsin kotiaineen palautin myöhässä ja äikän opettajaa meinasin heittää kirjalla päähän, kun kuulin, että kahdesta tehdystä tehtävästä vain toinen oikeasti tarvitsee palauttaa. Piti siis kirjoittaa samaksi päiväksi kaksi tekstitaidon vastaustekstiä, että joku pari X sai lukea kummatkin tekstit ja sanoa kumpi on parempi, joka sitten oman mielen mukaan palautettiin opettejalle. Ylimääräisen sai syöttää vaikka koiralle. Totta kissan pissassa haluan arvosteltavaksi sen, johon oikeasti käytin aikaa ja vaivaa. En suinkaan sitä, minkä kirjoitin kauhealla kiireelle juuri ennen koulua. Logiikka haloo!

Suoraan kalenterista: 10. päivä Within Temptation oli Helsingissä keikalla, jonne en tietenkään päässyt/jaksanut mennä yksin.

Siinä meni vuoteni 2011. Ainakin suurin piirtein. Seuraavaksi olisi tarkoitus katsoa, mitä tämä vuosi enteilee, eli ennakoiva juttu kaikesta hörönlöröstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti